Ilkka Tahvanaisen toinen runoteos, Tästedes pus, ilmestyy marraskuussa 2021

Kuva: Jarkko Mikkonen.

Puru-kollektiivi ylpeänä esittää: Ilkka Tahvanaisen toinen runoteos, Tästedes pus, ilmestyy Puru-kollektiivin julkaisuna marraskuussa 2021.

Vuoteen 2021 asti Puru-kollektiivi on julkaissut vain jäsentensä teoksia. Ilkka Tahvanaisen käsikirjoitus innosti kollektiivia siinä määrin, että tästä periaatteesta päätettiin joustaa. Olemme iloisia saadessamme olla mukana upean runoteoksen kirjaksi tulemisessa!

Tästedes pus on elämäniloinen ja vapautta kunnioittava teos. Ilo on kielen päällä, ja se on mukana retkillä, joita teoksessa tehdään niin kotimaan lähiöihin kuin eurooppalaiseen sivistykseen. Runot käsittelevät ihmisten kohtaamista lempeästi ja huumorillakin. Toisaalta runoissa liikutaan myös yhteiskunnallisissa aiheissa ja kohdataan elämän ydinkysymyksiä, vaikkei se aina helppoa olekaan.

*

Ilkka Tahvanainen on espoolainen runoilija, kulttuuribloggaaja ja kasvatustieteilijä. Häneltä on ilmestynyt kokoelma Putkista ja virtauksista (Kaarinan kaupunki 2019). Tästedes pus on hänen toinen runoteoksensa.

Tahvanainen kirjoittaa kulttuurisista kohtaamisista Outoja painotuksia -blogiin. Hän on voittanut useita lausuntataiteen palkintoja ja on Suomen Lausujain Liiton jäsen.

Katsele Neppari – Väärään suuntaan -runoseikkailun julkkarit!

Neppari – Väärään suuntaan -kirjan julkkarit juhlittiin kahdessa osassa lokakuun lopussa. Kumpikin osuus on katsottavissa Puru-kollektiivin Instagramissa.

Ensimmäisessä osassa Solina Riekkola haastattelee Raisa Jänttiä kirjan teemoista. Keskustelun aiheita ovat myös avaruudesta kirjoittaminen sekä se, miten Jäntti päätyi lastenrunouden pariin.

Toisessa osassa kuvittaja Katja Ihonen ja Raisa Jäntti kertovat yhteistyöstään, joka alkoi Neppari-avaruusseikkailusta vuonna 2017. Miten avaruutta kuvitetaan? Kuinka kuvittaja jättää tilaa myös lukijan omalle mielikuvitukselle?

Arvioita Raisa Jäntin runoteoksesta Kolme | Pohjapiirros | Labyrintti | Opaskierros

Raisa Jäntin kolmas runoteos Kolme koostuu osista Pohjapiirros, Labyrintti ja Opaskierros. Ne ilmestyivät samanaikaisesti tammikuussa 2020.

Helsingin Sanomat julkaisi 21.2.2020 teoksesta Vesa Rantaman arvion otsikolla ”Ihminen ei mahdu avaruuteen: runoilija Raisa Jäntti tutkailee ruumiin rajoja”. ”Uudessa kolmen vihkomuotoisen teoksen sarjassa Jäntti vie runoilmaisunsa pidemmälle ja kirjoittaa periaatteessa ihmiskunnan jaetusta kokemuksesta käsin: runoista on hiottu proosamainen kertomusaines ja jätetty ydin, kirkas ja totunnaiset käsitykset kyseenalaistava havainto. Enimmäkseen sivujen vasempaan yläreunaan sijoittuvat säkeet hahmottuvat kauniisti paperin valkoista vasten ja käyttävät tyhjää tilaa hyväkseen taiten.”

Nuori Voima -lehden numerossa 2/2020 Reeta Holopainen kirjoittaa teoksesta arvion ”Subjektin ja maapallon kriisit ovat yhtä”: ”Raisa Jäntin kolmesta vihkosta koostuva teos törmäyttää luonnontieteellisen diskurssin ja henkeäsalpaavan kielen virtuoottisella tavalla.” ”Monimerkityksinen Kolme on kaikkinensa ansiokasta nykyrunoutta, jossa taitavasti rakennettu kuvasto ja hillittyydessään omaleimaisen upea kieli synnyttävät hienon, paljon pureksimista kestävän kokonaisuuden.”

Kolme runoblogeissa:

Hemulin kirjahylly: Raisa Jäntti: Kolme 16.1.2020

Lukupino Kolme – Raisa Jäntti 19.1.2020

Tekstiluola Luetut kirjat 1-2/2020 11.3.2020

Puru-kollektiivi mediassa

”Raisa Jäntti perusti yhteisöllisen Puru-kollektiivin yhdessä Mirkka Mattheiszenin ja Solina Riekkolan kanssa, kun kolme esikoisteoksensa julkaissutta runoilijaa huomasivat olevansa vailla tietoa seuraavan teoksensa kustantajasta. Kustantamo-sanaa välttelevä kollegoiden yhteenliittymä on lyhyessä ajassa osoittautunut runouden pieneksi menestys­tarinaksi, joka mahdollistaa totunnaisen kirjamuodon koettelun ja epäsovinnaiset sidontaratkaisut.”

Vesa Rantama: ”Ihminen ei mahdu avaruuteen: runoilija Raisa Jäntti tutkailee ruumiin rajoja” HS 21.2.2020

”Kollektiivin teokset täydentävät toisiaan esteettisessä eleettömyydessään. Niiden kätkemistä sisällöistä ei kuitenkaan voi puhua millään muotoa vaatimattomina.”

Karissa Kettu: ”Kollektiivikustantamon taiten haastavat uutuudet” Tuli&Savu 2/2018

Mirkka Mattheiszenin Lokki. Erään kohtaamisen muistiinpanot kirjablogeissa

Mirkka Mattheiszenin runoteos Lokki. Erään kohtaamisen muistiinpanot ilmestyi lokakuussa 2019. Teosta on luettu kirjablogeissa alkuvuoden 2020 aikana, ja erityisesti lukijoita on pohdituttanut teoksen kierrelehtiön muoto:  

Päivi Haanpää kirjoittaa Päiviä – Kirjallisesti -blogissa teoksen olevan ”esineenä kiehtova – ja hyvä esimerkki siitä, miten muoto tukee sisältöä. Nyt ollaan muistiinpanojen äärellä.” Muistiinpantu Lokki on kirjoittajan mukaan ”melkoinen persoona. Hän kaahaa moottoritiellä, synnyttää kolmoset, ryhtyy kehonrakentajaksi, liikuttuu yliajetusta kastemadosta, kirjoittaa sonetin. Lokki on raivostuttava, inhimillinen, kiehtova ja kummallinen.” Kirjoittajan mielestä ”Lokki on vapauttava lukukokemus.”

Myös Lukupino-blogin Simo Sahlman viehättyi muistikirjan muodosta: ”huomasin miten paljon kirjan fyysinen muoto vaikuttaa kokemukseen. Tyhjä tila muistivihkossa herättää halun täyttää sitä itse. Mieleen tulee piirustukset lokeista ja toreista ja vihkoon liimatut löydöt rannoilta mitä voisi itse vihkoon lisätä. Kuin kirja kutsuisi leikkimään.” Kirjoittaja pohtii lukukokemustaan: ”Runojen kieli itsessään oli kaunista, mutta se myös rakensi pääni sisään hyvin visuaalisen maailman täynnä tekstuureja. Sieltä löytui rumuutta, arkisuutta ja upeutta. Jokin epätoivoinen taustavire sanojen takana oli, mitä oli kuitenkin hankala varsinaisesti nostaa sieltä esiin.”

”Muodosta seuraa, että kokoelman lukeminen on loputonta, sillä viimeistä sivua ei ole, vaan loppuun päästyään lukija on taas alussa. Lukeminen simuloi näin lokin lentoa, joka jatkuu ja jatkuu aina vaan”, kirjoittaa Omppu Martin Reader, why did I marry him? -blogissaan.

Saman kokemuksen äärellä on myös Helsingin Sanomien Vesa Rantama sivuhuomiossaan Raisa Jäntin Kolme -teoksen arviossa 21.2.2020: ”Mattheiszenin kierrevihkomuotoisessa Lokissa lukija kohtaa lopussa teoksen alun. Samalla tavalla ehtymättömältä tuntuu myös Jäntin teoskolmikko, jonka voi lukea aina uudestaan eri järjestyksessä.”