Mirkka Mattheiszenin runoteos Lokki. Erään kohtaamisen muistiinpanot ilmestyi lokakuussa 2019. Teosta on luettu kirjablogeissa alkuvuoden 2020 aikana, ja erityisesti lukijoita on pohdituttanut teoksen kierrelehtiön muoto:
Päivi Haanpää kirjoittaa Päiviä – Kirjallisesti -blogissa teoksen olevan ”esineenä kiehtova – ja hyvä esimerkki siitä, miten muoto tukee sisältöä. Nyt ollaan muistiinpanojen äärellä.” Muistiinpantu Lokki on kirjoittajan mukaan ”melkoinen persoona. Hän kaahaa moottoritiellä, synnyttää kolmoset, ryhtyy kehonrakentajaksi, liikuttuu yliajetusta kastemadosta, kirjoittaa sonetin. Lokki on raivostuttava, inhimillinen, kiehtova ja kummallinen.” Kirjoittajan mielestä ”Lokki on vapauttava lukukokemus.”
Myös Lukupino-blogin Simo Sahlman viehättyi muistikirjan muodosta: ”huomasin miten paljon kirjan fyysinen muoto vaikuttaa kokemukseen. Tyhjä tila muistivihkossa herättää halun täyttää sitä itse. Mieleen tulee piirustukset lokeista ja toreista ja vihkoon liimatut löydöt rannoilta mitä voisi itse vihkoon lisätä. Kuin kirja kutsuisi leikkimään.” Kirjoittaja pohtii lukukokemustaan: ”Runojen kieli itsessään oli kaunista, mutta se myös rakensi pääni sisään hyvin visuaalisen maailman täynnä tekstuureja. Sieltä löytui rumuutta, arkisuutta ja upeutta. Jokin epätoivoinen taustavire sanojen takana oli, mitä oli kuitenkin hankala varsinaisesti nostaa sieltä esiin.”
”Muodosta seuraa, että kokoelman lukeminen on loputonta, sillä viimeistä sivua ei ole, vaan loppuun päästyään lukija on taas alussa. Lukeminen simuloi näin lokin lentoa, joka jatkuu ja jatkuu aina vaan”, kirjoittaa Omppu Martin Reader, why did I marry him? -blogissaan.
Saman kokemuksen äärellä on myös Helsingin Sanomien Vesa Rantama sivuhuomiossaan Raisa Jäntin Kolme -teoksen arviossa 21.2.2020: ”Mattheiszenin kierrevihkomuotoisessa Lokissa lukija kohtaa lopussa teoksen alun. Samalla tavalla ehtymättömältä tuntuu myös Jäntin teoskolmikko, jonka voi lukea aina uudestaan eri järjestyksessä.”
